torstai 8. lokakuuta 2015

Pohdintaa sisustuksesta

Minä, joka en sisustamisesta mitään ymmärrä, olen nyt hiukan yrittänyt valaista itselleni tätä sisustamisen ihmeellistä maailmaa. Tein seuraavanlaisia huomioita, jotka on sisustusinoilijoille tietysti täysin tuttuja juttuja, mutta asiaan perehtymättömälle siis suuria älynväläyksä...
  • tällä hetkellä näyttää olevan vallalla valkoinen sisustus
  • tyylejä saapi yhdistellä jokainen omaan makuunsa
  • tärkeintä on, että kodissa näkyy oma persoona

Tuo ensimmäinen havainto oli vähän masentava, koska meille on päätynyt kalustuksen väritykseksi paljon tummanruskeaa. Googleen kun pistää hakuun sisustus tai vaikka sisustustyylit 2015, niin kovin on vaaleaa ja harmaata tuo väritys. Kuvat valkosävyisistä huoneista ovat kyllä tosi kauniita, ihanan valosia ja viihtyisiä, mutta ei meillä ole nyt rahkeita heittää koko kalustusta uusiksi. Joten näillä ruskeilla olis ny pärjättävä. (kuvissa palasia meiltä)



Toinen havainto oli sitten lohduttavampi, joskaan ei kauheasti auta tällaista ihmistä, jonka on hirveän vaikea päättää mistään asiasta tai vaikka valita kahdesta hyvästä vaihtoehdosta se mieluisampi. Ja eihän sitä nyt ihan miten tahansa passaa yhdistellä, vaikka makuasioista ei voikaan kiistellä. Maton sain olkkariin just pari päivää sitten ostettua, kun vuosi on oltu ilman mattoa. Oli sitten niin vaikea valinta, että hyvä etten joutunu ostamaan kahta mattoa, kun en meinannu osata päättää. :D



Valmiista sisustuksesta voin kyllä sanoa onko se mun mieleen vai ei, mutta puolivalmiista sisustuksesta mun on kauhean vaikea jatkaa eteenpäin. Kaupoissa näkee tosi paljon kivoja sisustustavaroita, mutta en oikein arvaa ostaa mitään, kun en etukäteen pysty hahmottaan, että sopiiko se mitenkään meille. Tai monet kauniit tavarat hylkään heti sen perusteella, että ne on valkoisia ja valkoinen tuntuu meille liian... valkoiselta. Vaikka onhan meillä valkoiset seinät, joten kai tänne muutakin valkoista voisi sotkea.




Yksi ongelma on se, että mä oon suunnilleen yhtä pihi kuin laihialaiset perinteisissä laihialais-vitseissä eli en raaskis sisustusjuttuihin tuhlata suuremmin rahaa. Kirpputoreja pitäis varmaan kiertää enemmän. Sieltä vois löytää sitä mikä ei muiden ihaniin valkoisiin sisustuksiin passaa, mutta meille kenties menis. 



Kokeilinpa muutamaa testiä, jos ne auttais sisustuksen suunnittelussa, mutta kovin tuli erityylisiä vastauksia. Ehkä meillä näkyy nimenomaan mun persoona, joka ei ole osannut päättää miten sisustais!


Tikkurilan tyylitestillä mulle tuli: "Herkkä haaveilija, rakastat puuteroituja pastellisävyjä, huoletonta huvilatunnelmaa..." Jaa-a, ei ihan näy meidän sisustuksessa tuo! :D (Nouseva tyyli on: "Aitouden etsijä" ja siihen liitetyt kuvat oli kyllä jonkinverran mua.)

Annan sisustustyylitestillä vastaukseksi tuli: "Olet boheemin huoleton." Ensin ajattelin, että eipä kuulosta multa, mutta selitykseksi oli laitettu "Sistustus tarkoittaa sinulle vaatteiden noukkimista lattialta silloin tällöin. Hankit huonekalusi käytettynä, etkä juurikaan mieti niiden sopivuutta toisiinsa. Vaikka olet boheemin huoleton, kotisi on kuitenkin sinulle tärkeä. Pidät sen rennosta ilmapiiristä, etkä kaipaa muuta." ...niin tuohan kuulostaa aika tutulta. :D

Mtv/koti testin tulos oli: "Värit ovat sinulle tärkeitä, joten älä suhtaudu niiden valintaan huolimattomasti. Reagoit vahvasti ympäristöösi ja pohdit asioita pitkään. Mystiset asiat kiinnostavat sinua ja viihdyt hyvin omissa oloissasi. Viihdyt kodissa, jonka sisustus henkii idän mystiikkaa ja pehmeyttä. Tunnelmavalaistus on sinulle erityisen paljon mieleen.
Hanki kotiisi kynttilöitä ja maalaa seinä lempivärilläsi. Osta lisäksi mukavia tyynyjä, joihin voit nojailla maailman menoa pohtiessasi."
Pitäisi vissiin hankkia enemmän kynttilöitä kuin tuo yksi. Seinän maalaus onkin ollut mielessä, mutta en tiedä tuleeko sitä maalattua lempivärillä. Enpä tosin tiedä mikä se ehdoton lempivärini edes olisi tällä hetkellä.

Ja vielä yksi hauska englanninkielinen, mutta simppeli kuvatesti, josta mulle vastaukseksi tuli 40% Cottage Chic, 40% French Eclectic, 20% Classic eli vähän sitä sun tätä on varmaan sitte mun tyyli.






2 kommenttia:

  1. Kuule sinulla on kauniita elementtejä siellä! Appivanhempani ovat antiikkiharrastajia, ja omilla vanhemmillakin on rokokoinen tyyli, osa uudempaa osa antiikkia. Joten tuollaiset tyylihuonekalut saavat minun sydämeni aina lämpiämään! Haluaisin ehkä meillekin vähän yhdistää esimerkiksi nojatuolien muodossa tuota ihanan ylellistä tyyliä. =) Oletko jo pinterestissä? Siinä sinulle loputon ideapankki! <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos. :) Pinterest on ollut harkinnassa ja kai sinne täytyy mennä, kun niin kehutaan. :)

    VastaaPoista